FIN-10103

FIN-10103 Miss Piggy First 31.7, Espoo, Kivenlahden venekerho

torstai 20. syyskuuta 2012

Helevetin Traumaattinen Reissu 17-18.8

Luulen melko varmasti, että jossain vaiheessa käytiin Tallinnassa rypemässä.  Fiilarit oli hieman pakkopullan puolella ja starttiin tultiinkin sitten silleen kaasu pohjassa ja purjeet ylös ja samantien linjan yli. Startti oli ihan kohtalainen Penelopen, Joonatanin ja Lutran rinnalla. Lutra tuli paremmalla kulmalla alhaalta kovempaa ja oli jo ekalla pölpöttimellä selvässä johtoasemassa. Tokalla pölpöttimellä oltiin sitten Joonatanin kanssa rinnakkain Lutran viedessä pakkaa ja Penelopen ollessa toinen.

Purjehduksellisesti ei muuta raportoitavaa kun että otimme ilmeisesti muutamia minuutteja liian pitkän boogin kassun jälkeen länteen ja tuulen kääntyessä olimme Tallinnan lahdelle tullessa sitten suunnilleen pökien pökä. Melisande päästettiin vielä maalisuoralla ohi ja Joonatanin friidut kiitti ja kumarsi kun sekoilimme tilttiä pakoon pyristellessä sinne sun tänne.

Lutra Lutralle ja Mustosen Petrin miehistölle näin jälkikäteen SYDÄMMELLISET ONNITTELUT 31.7 KISAN VOITOSTA sekä lysluokan toisesta sijasta.

No loppuviikonlopusta mieleen ei jäänyt kuin se, että Campari maistui, ihmeellistä kyllä. Kippari yritti hukuttaa surunsa pulloon - huonolla onnella tosin.  Kun suurin osa miehistöstä oli nostanut kassit laiturille noin minuutti ja kolkytkahdeksan sekunttia maihinnousun jälkeen niin allekirjoittaneella oli sitten kaljakuponkia ja Camparikuponki ihan omaksi tarpeeksi. Kaipa siinä tuli myös vannottua, että se oli sitten meikäläisen vika Tallinnan reissu. Katotaan nyt sit kuitenkin vuoden kuluttua pitääkö päätös.

Takaisin lähdettiin vajaalla porukka sunnuntaina aikaisin aamulla ilman mainittavaa darraa...ihme aine se Campari....oli mukavan kuiva reissu takaisin....

1 kommentti: