FIN-10103

FIN-10103 Miss Piggy First 31.7, Espoo, Kivenlahden venekerho

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

28.5.13 Toka Tiistai Tussahdus...

Edellisviikon tiistis jäi väliin kun kippari kierteli Bolognassa duuniasioita. Kaipa niitäkin pitää joskus hoitaa.

Eilinen tiistis alkoi hyvin. Stebarilassa oli sellain 0-100 knts itätuuli. Välillä sutas sataa ja sitten oli taas ihan reikä. Yritin siinä sitten miettiä, että 1 genoa vai fokka. Mittareihin virta päälle ja tuulimittari on pimeä. Toisaalta kukapa sitä mittareilla purjehtii. Laitureille saapui Piggyn vakiomiehistö paitsi kokki joka oli saanut vapautuksen. Joten 1 jenniä keulaan ja possu pihalle. Ajelin pupusaaren suojaan isoa nostamaan ja samalla kattelin kaikua. Voiko toi olla oikeassa? Vettä 1,5-1,6 m. No iso ylös ja nokka alamäkeen. Ihmettelin vähän kun oli sellainen tahmea startti, vene ei oikein kiihtynyt ja oli tunnoton. Katse peräpeilin kohdalta veteen ja huomasin, että nostatimme sellaista leveetä pyörivää savivanaa perässä. Paljonkohan toi hidastaa? Mitäs pienistä kun ei pienetkään meistä. Samassa sitten päätimme vaihtaa ykkösen neloseen kertalaakista.

Startti muuten hyvä, mutta olimme sellaisen 20 sekkaa liian aikaisessa joten possu kiemurteli aikaa tappaakseen kuin pieru nahkahousuissa mutta sitten kunnon paukku (tuomariveneestä) ja eikun menoksi.

Kaikkea ei jaksa kirjottaa joten jätetään tää epäoleelinen. Kivaa purjehtimista. Ilmarinen ja Belladonna karkas kalenterilehdeltä. Violetta (Delphia 37) ja joku Dehler 35 pyöri siinä ympärillä välillä kiusaksi asti mutta sehän kuuluu asiaan.

Sijoitus 2/ jotain 7/8.

Laiturissa sitten tuulihärpäkkeet irti ja tänään ne on viety huoltoon. Hyvässä lykyssä ne on takaisin paikallaan ennen weban tonkkia..




torstai 16. toukokuuta 2013

14.5 kauden eka turahdus

Vene saatiin ajoissa purjehduskuntoon ennen kauden ekaa tiistaikisaa. Kipparin lisäksi mukaan saattiin kaksi Piggyn vakkarigastia. Keli Espoonrännissä oli kevyt, tuulta sellainen kymppi knotsia. Kippari on ruvennut laiskaksi joten purjeina alkuperäinen modifoitu dacron iso ja modattu noin kakkosjenni edessä. Kippari ei jaksa jokaiseen kissanristiäisiin vaihtaa seilejä. Näillä mennään.

Startti oli helskutan hyvä, täydessä vauhdissa ja ajallaan Ilmarisen kanssa yhtäaikaa linjan yli. Sen jälkeen me löydettiin muutamia henk.koht. Italialaisia pystytuulia joten isommat veneet menee menojaan. Startissa jäänyt "airiin" 31.7 HR tuli lähelle ja ekalla lenssillä sitten vielä tuulen shiftin takia ohi.

Sijoitus surkea 3/4 ei paljon lämmitä. Se mikä lämmittää on se, että viime vuoden hinkkaaminen näkyy miehistön osaamisessa. Eipä tarvitse kenellekkään kertoa, että "vedä tosta eikun tosta toisesta".  Niin hyvin viime kauden hinkkaus on jäänyt selkäytimeen, että nämä kaverit osaa homman vaikka unissaan ja silmät kiinni. Täytyy olla iloinen ja ylpeä näistä herroista. THANK YOU - you're the best!!!

Ainoa mikä hieman huolestuttaa on se, että kesä on kohta ohi...


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

07.05 Maleksintaa...Mastonnostoa ja Yötöitä

07.05. kello 22.30 oli Miss Piggyn Lyhkänen Riuku nostettuna. Toivottavasi se on pystyssä vielä tänään.
Meinaa nämä harrastukset mennä yötöiksi ja hämärähommiksi. Masto on paikallaan mutta ihan vielä trimmaamatta. Parppein avustuksella nostettiin masto ja malekseminen johtui siitä, että hän hoiteli noin tusinan paatteja jorpakkoon ennen Miss Piggyn mastonnostoa.

Kivahan se on että kehitys kehittyy. Kivenlahdessa laituriasennukset ovat hieman omaperäisiä mutta mikäpä ei Espoossa olisi. Omaperäistä. Hieman tämä keväinen hommaaminen puuroutuu mutta so what...kuhan kehitys kehityy ja onhan meillä jo hyvä kuppila aivan satamassa.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Miss Piggy ulos ja alas jorpakkoon...

Kaiken maailman toissijaisten asioiden takia veneen siirtäminen raikkaaseen ilmaan tapauhtui vasta 29.4. Oli hieman jäätä, rallyä, yms. häiriötekijää joka viivytti ettei venettä viitsinyt siirtää omalle pihalle.

Vene oli tarkoitus tuoda Kivenlahteen 6.5 maanantai, mutta viidakkorumpu kertoi, ettei satamaan pääse maanantaina, tiistaina, keskiviikkona jne... joten ovelasti hämäsimme ja tiputimme Miss Piggyn Espoonlahteen sunnuntaina 5.4. klo 23.45. kotona sitten suht. nopeesti puolenyön jälkeen.

Nyt vielä kun osaisi nostaa maston niin avot johan lyyti kirjoittaisi. Voi olla, että ennen weban tonkkia päästään vaikka yhden kerran ulos treenaamaan. Tiedä häntä.

Onko tää kevät aina näin samperin kylmää? Oikeen niinku tökkii....

Olisi pitänyt ruveta pitsinnypläämiseen niinkuin faija toivoi...